Sponsor Insightin tutkimuksen mukaan 47% yrityksistä pitää sponsorointia strategisesti tärkeänä. Vielä tarvitaan kuitenkin paljon tekoja yritysten sisällä, että tuon prosentin mukainen tekeminen tulee myös käytäntöön ja markkinoinnin toimintasuunnitelmiin. RADIKAL haluaa muuttaa tämän ja tehdä sponsoroinnista, markkinoinnin kumppanuuksista ja vaikuttayhteistöistä strategista sekä täyteen potentiaaliinsa asti hyödynnettyä.

 

ME EI OLLA ENÄÄ ME

Takana on kuuma kesä ja syksykin on lähtenyt käyntiin todella vauhdikkaasti. Meillä RADIKALissa on viimeistelty aktiivisesti fuusiota, starttailtu uusia asiakkuuksia ja rakennettu keväällä luodun strategian mukaista tekemistä. RDKL fuusioitui emoonsa ja vihdoinkin olemme yhden y-tunnuksen alla. Vaikka kyse onkin pääosin teknisestä asiasta, on sillä ollut merkittävä positiivinen vaikutus meihin. Tuntuu, että olemme saaneet terävämmän ja määrätietoisemman suunnan tekemisellemme. On hyvä aloittaa pimeä ajanjakso kirkkaalla visiolla.

RADIKAL on markkinointiviestinnän toimisto, jonka toiminnan ytimessä on strateginen sponsorointi. Itseasiassa se on ollut sitä jo useamman vuoden ajan, mutta vihdoin olemme saaneet sen näkymään myös konkreettisesti arjessa. Mitä enemmän siihen keskitymme, sen paremmaksi siinä tulemme. Tämä taas näkyy itsevarmuuden kasvamisena ratkaisuita tehtäessä. Sama pätee myös asiakkaisiimme. Kun puhumme strategisesta sponsoroinnista ja sen yhdistämisestä kiinteämmin osaksi kokonaismarkkinointia, näemme usein ilmeen kirkastumisen ja ns. lampun syttymisen – ”näinhän sen olisi aina pitänyt olla”.

 

IRRALLAAN MARKKINOINTISTRATEGIASTA
TEHTÄVÄ SPONSOROINTI NÄRÄSTÄÄ

Sponsor Insightin tutkimuksen mukaan 47% yrityksistä pitää sponsorointia strategisesti tärkeänä. Vielä tarvitaan kuitenkin paljon tekoja yritysten sisällä, että tuon prosentin mukainen tekeminen tulee käytännössä myös arkeen ja yritysten markkinoinnin toimintasuunnitelmiin.

Suunta on kuitenkin selkeä –  ja tuon lisäksi meillä on vielä 53% yrityksiä, jotka eivät VIELÄ koe sponsorointia strategisesti tärkeäksi tai osaa sitä hyödyntää strategisella tasolla. Tämä luku tulee vielä kohisten alaspäin parin seuraavan vuoden aikana. Syykin siihen on yksinkertainen – sponsorointi ja kaupalliset kumppanuudet erilaisten vaikuttajien kautta yksinkertaisesti on yksi tehokkaimmista kanavista rakentaa brändiä ja tukea kaupallisia tavoitteita.

 

”NÄINHÄN SEN OLISI AINA PITÄNYT OLLA”

Olen aidosti innostunut ja ylpeä, että voimme sanoa asiakkaalle tuovamme lisäarvoa jokaiseen palaveriin osaamisellamme ja näkemyksillämme strategisesta sponsoroinnista – ”näinhän sen olisi aina kuulunutkin olla”.

Juha Jaskari /toimitusjohtaja +358 40 547 9237