Kia

POWER TO SUPRISE

Kia on noussut lyhyessä ajassa Suomen kuudenneksi myydyimmäksi automerkiksi. Tuotteen laadusta kertova seitsemän vuoden takuu on ollut tärkeä myyntiargumentti ja on toki edelleen ainutlaatuinen viesti. Markkinaosuudessa on kuitenkin saavutettu taso, jonka nostamiseksi järkisyiden rinnalle tarvitaan yhä enemmän tunnetta.

RDKL Helsinki on tehnyt Kian markkinointia vuodesta 2015. Tänä aikana Kia on noussut merkkinä yhä useamman autonostajan vaihtoehdoksi. Luotettavuuden rinnalla korostetaan muotoilua ja autojen älykkäitä ominaisuuksia.

Keväällä 2018 julkaistun Autoalan markkinakartoituksen mukaan Kian mainonnan huomioarvo oli kaikista automerkeistä suurin.

Kian markkinointi on brändin rakentamista ja siihen liitettyjen mielikuvien ja ennakkoasenteiden muuttamista. Niille kuluttajille, jotka tutustuvat Kiaan ensimmäistä kertaa, se on edelleen ja lähes poikkeuksetta auto, joka yllättää iloisesti. Niistä, jotka ovat kokeilleet, on tullut Suomen merkkiuskollisimpia autoilijoita.